Tavaramarkkinoiden

Liimatainen

Tommi Liimatainen on yksi niistä julkisuuden henkilöistä, joilla ei ole mulle minkäänlaista väliä sen meriittien suhteen, mutta joku tossa pitkälettisessä, ankean oloisessa äijässä kiinnostaa. Äijällä on kuitenkin jonkinlaista omituista, pilkahtelevaa karismaa, jonka takia sitä katsoo mielellään televisiolähetyksessä poukkoilemassa, mutta kuvissa siinä ei näe mitään erikoista. Paitsi noi hiukset.. Mä en ymmärrä mikä muhun on tullut, ennen mä inhosin pitkälettisiä kolleja.

Kuviot

Mä vaan aloin spekuloida mielessäni yhtä kuviota.

Mähän olen siis erittäin epäviehättävä ”nainen” - kiroilen, tupakoin, ryyppään, puhun muutenkin rumia ja ulkonäöstäni puhumattakaan (vähän miehekäs, poikamainen, ruma, punakka, läski), mutta mä olen hiljalleen uinut kaverieni ja todennäköisesti kohentuneen itsetuntoni ansiosta näihin paikallisiin piireihin mukaan.

Eräs paikallinen poika, minua muistaakseni vuoden tai pari vanhempi, paikallisena nuorena karaokekuninkaanakin tunnettu, on kiusannut minua jatkuvasti viimeisen muutaman viikon ajan – tökkimistä, härnäämistä, nauramista jne. Kyseinen poikahan on oikeasti mielettömän ihana, vaikken mä sitä kunnolla tunnekaan. Mun mielestä se on sairaan miellyttävän näköinen, tykkään sen karismasta (ja se tykkää itsekin..), ja sen jutut on just sopivan over the top.

Kuitenkin nyt yhtenä iltana eräs paikallinen pikkurunkvisti heitti juttua pöydässä, tyyliin ”ai kato X (karaokekuningas), tää sun ihanas saapu paikalle”, tai jotain vastaavaa, ja mä ignorasin sen hienosti. Äxä snaippas kuitenkin aika nopeesti paikalta vaikkei kukaan tota heittoa niin noteerannut, ja nyt sitä ei ole viikkoon sen jälkeen paljoa näkynyt.

Siis.. mä en ymmärrä. Yrittääkö se välttää vain ylimääräisiä juoruja, vai olisko tossa jonkinlaista totuuden perää? Mä en sinällänsä usko, että siinä ois ns. totuuden perää, mutta miksi helvetissä se olisi yhtäkkiä kadonnut muualle, kun se normaalisti notkuu tuolla paikallisessa jokaikinen ilta, tai vähintään joka toinen? Mulla on ehkä jo vähän ikäväkin niitä sen höpsöttelyjä, vaikka aina huumorintaju ei riitä, ja toisinaan ne ”höpsöttelyt” saa tuntemaan itsensä vähän kiusaantuneeksi.

Aina voi spekuloida.

Home, home, where I wanted to go

10 QUESTIONS (STOLEM FROM IIDA)

1. Are you romantic person? 

- Sort of, I guess - well, starting from Titanic being my favourite movie since I was something like five years old.. I'm not a flowers and chocolate-kind of girl, I just love everyday romantics (like if I had a boyfriend, that he'd cook sometimes, and maybe buy me a can of my favourite cider on a Saturday night). I also want to believe in real love, the kind you only experience once in a lifetime, and nothing else really matters.

2. What's your earliest childhood memory? 

- I can not remember. Probably some sort of bullying-experiences, or the fact how much I loved my daddy when I was a kid.

3. Do you like to read? What's your favorite book?

- I love reading, but nowadays I don't do it as often as I would like to. My favourite book must be "Choke" by Chuck Palahniuk, excellent underground/kinky/mental writing, but I also love Charles Bukowski, Jack Kerouac, William S. Burroughs and anything beat really, and also one of my very, very favourites is Irvine Welsh.  

4. If you could change something about yourself, what would it be & why? 

- Probably my looks and my self-esteem. I would change my body to not to be skinny or fat, but just a bit chubby and curvy as hell (big boobs and a great ass! with longer legs, ty), and well, actually, I'd change all my outer looks. Because I hate them.

5. What country would you like to visit? 

- Italy, Greece, Germany (again), Scotland, Spain, Portugal, the States, Mexico.. I would love to go everywhere, and recently I've found a lust in me to visit more exotic countries, like India. Before all I wanted was to have some city holidays in Europe (= I only wanted to travel to London, haha). I was planning to save until Autumn so I could travel to England or Scotland, but we'll see. Someplace like Italy or Spain sounds like a really good plan too.

6. Describe what a good friend means to you? 

- Reliable, good imagination, excellent sense of humour; just him or her being with the same level with me. Age and looks have never mattered, but the way that they behave, do they listen to me, do I feel like listening to them, can they sense empathy, do they judge me by the way I look, do we just simply get along.. Very hard to describe, but just being on the same level and having a good sense of humour does it.

7. Do you remember your dreams when you wake up? Do you see often nightmares? 

- Since I started the sleeping meds I've seen a lot more dreams than before, mostly nice ones or the kind of dreams you don't really know about - they're sort of nightmares, but sort of nice, really. I love dreams and the fact that nowadays I see them more often. Kissy, lusty, yeah I just jizzed in my pants -sort of dreams are my favourites, and the ones where I'm escaping all night long I like the least.

8. TV or computer? Why? 

- Computer, because you can write, use internet, play games and watch TV programs. Oh c'mon, computer beats it all!

9. Do you believe in soul mates? 

- I want to do so, yes. I feel like I've met a couple of people who could be my soulmates, but our lives have just drawn us separate for reason or another. And I think soulmates can fade too - then you just find a new soulmate, or spend a few years without a soulmate just to find the one you had before again. And like I told you in question number one, I truly want to believe in true love, which means finding the perfect soulmate to me. 

10. What's your dream job? 

- Being a journalist would be great, but I know I will never become a one - I'd love to, but I'm not talented enough. I'd love to be a politician, too, if I could make any change or things better.

Lääkkeitä, lääkkeitä, kummityttö ja kani

Antibiootit helpottaa hippasen, tuntuu jo paremmalta. Viime yönä mä tosin heräsin ensimmäistä kertaa keskellä yötä, sitten lääkkeiden aloittamisen, käydäkseni juomassa ja olin pirteä kun peipponen – ja sen lisäksi mä sain vielä unta mennessäni takaisin sänkyyn. Nää uniasiat on mulle aina ihmeellisiä, koska ne ei olleet mulla hanskassa useampaan vuoteen. Kiitos mirtatsapiinin ja melatoniinin elämä on helpottunut suunnattomasti.

Vietettiin tänään neiti Tumman kanssa laatuaikaa kirpputorimeiningeillä, ja nyt myöhemmin illalla kiesiteltiin ja kahviteltiin kylillä. Oli sairaan mukavaa pitkästä aikaa. Neiti Tumma on sellainen, että sen kanssa voi rehata ihan överisti. Apinoida, olla täysi idiootti, vähän blondi, nauraa ihan saatanasti ja olla vaan oma itsensä. Mä tein niinkin huippuja kirpparilöytöjä, kuin tyllihameen kesäkisa-asusteeksi, ja hammassuojat yöksi. Jos huomenna kokeilisi, niin ei ehkä nää hampaat kuluis nukkuessa niin saatanasti.

Mä oon ihan rikki ton kanin kanssa. Mä oon niin paskana, kun en jaksa uhrata sille kuin pari minuuttia ajastani, ja se kyhjöttää tuolla häkissä vuorokauden ympäri, sen elämän ainoan ilon ollessa ruoka. Ei eläimen kuulu elää tollasta elämää – sen pitäis saada pomppia ja mennä vapaana, niinkuin alussa, eikä vaan kyhjöttää, lihoa ja kuolla. Sille ei ole löytynyt uutta kotia, vaikka mä sen myyntiin olen laittanutkin, pari on kysellyt muttei ole kiinnostunut. Toi vaatis vaan niin sairaasti aikaa, sen kanssa pitäisi olla ja totutella sitä syliin. Sen kynnetkin pitäisi leikata, mutta millä helvetillä mä teen sen, kun ei toi suostu olemaan edes sylissä? Taas yksi niistä asioista, jotka jäytää mua sisäisesti nonstoppina jossain alitajunnan puolella. Vittu mä olen saamaton.

Kummityttökin täytti tänään neljä vuotta. Jumalauta, neljä vuotta siitä, kun se oli pieni, punainen, kurttuinen nökerö mun tädin rintakehällä makaamassa? Muistan vielä ikuisesti sen illan, sen ilman, kun ajeltiin sairaalaan mutsin kanssa katsomaan tytsyä, ja kun täti pyysi mua kummiksi. Mä ootan että pääsen toteuttamaan virkaani kunnolla ton ihanan neidin kanssa, kun se kasvaa vähän vanhemmaksi. (Muistan myös, että sinä iltana mä olin onnellinen, kun posotettiin lämpimässä auringonpaisteessa kotiin; mä olin menossa kaverilleni yöksi ryyppäämään ja grillaamaan. Ihania fläsäreitä.) Juhlat oli perinteiset, kovaääniset ja mulle yhtä jäykät, kuin aina. Miksi mä puen juhlatilaisuuksiin aina jotain itselleni epämiellyttävää päälle, kun pitäisi tuntea olonsa mukavaksi?

Mietin taas laihduttamista. Pari kiloa on tippunut (kiitos kipeyden ja todennäköisesti miesten ajattelemisen..), mutta ei tarkoituksella. Ihanaa, jos tää jatkuisi samaa rataa ja osaisin olla syömättä paskaa, ja viitsisin sen lisäksi hieman jopa liikkua. Olisi kesällä ihanaa olla vaikka kymmenen kiloa hoikempi, joskin tässä kohti kaikki miinus-alkuinen on oikeasti plussaa. Neiti Tumma päätti huomenna aloittaa taas tosissaan laihdutuskuurin – se osti uudet tavoitefarkut, joihin on päästävä. Ja mä tiedän, että sen tahdonvoimalla, jopa sillä ryyppäämisen määrällä, se tulee onnistumaan. Olisipa mullakin aihetta olla ylpeä itsestään, tahdonvoimastaan ja itsekuristaan. Kun ei vaan ole.  

Päähän sattuu

As I stare through you and I stand quite still And a alarm sounds just up the road I can tell you'd like some company but I can't fix you and you don't want me

I would like to tell you, I would like to say  That I knew that this would happen  That things would go this way  But I cannot deceive you, this was never planned  I know that you're the right girl but do you think that I am the right man?  

Mä odotan työskentelyä taas siellä samassa paikassa, missä olen ennenkin ollut. Siihen on tietty monia syitä, mutta yksi näistä tykkäyssyistä on se, että mä voin mahdollisesti harrastaa keskellä viikkoa kännäämistä – eli toisin sanoen mahdollisesti kohdata herra Torstain, ja olla yleisesti rappiolla. 

 Antibioottikuuri poski- tai otsaontelotulehdukseen, ihan kamala olo, suututin todennäköisesti ystäväni heittämällä mauttoman vitsin ja mua väsyttää ihan liikaa, mutten voi nukkua.

One, two, three, fourfive, six, seven Right face wrong time, she's sweet (but I don't wanna fall in love)  Too late, so deep, better run cause (but I don't wanna fall in love)  Can't sleep, can't eat, can't think straight (I don't wanna)

Synkkää aaltoa

Ilman pakkoa

Väsynyt, rikki, tukossa, poikki, katki, puhki.

Olen jaksanut tänään tasan sen verran, että olen purkanut isäni kanssa yhden muuttokuorman, ja käyttänyt koiraa eläinlääkärissä. Paholainen rauhoitettiin korvakarvojen nyppimisen ajaksi, joka toi mulle erittäin ikävät fläsärit entisen koiran lopettamisesta. Se tehtiin samassa huoneessa, samalla tavalla. Pöydällä makaavalle koiralle piikki ja toinenkin, kunnes hengitys hidastui, koira muuttui veteläksi ja silmiin jäi lasittunut katse. Sen päivän jälkeen mä en oikeastaan olekkaan itkenyt. Onneksi tää meidän nykyinen paholainen oli vaan noin pienessä toimenpiteessä, ja on näyttänyt jo tässä illalla hurjia virkoamisen merkkejä. Jaksaa vinkua ruokaa ja piilotella luita, ravata perässä ja käy reippaasti ulkona. Jes.

Flunssa tosiaan jatkuu, samoiten noi edellä mainitut fläsärit. Herra Torstai seikkailee miltei nonstoppina mun mielessä ja mä odotan koko ajan näkeväni sen edes ohimennen kylällä. Kaikkia vanhoja asioita on hiipinyt hiljaa mieleen, ja mä olen tyhmänä hymyillyt itsekseni niitä miettiessäni. Tästä ei ikinä tule mitään, vaikka mä niin tuntuisin haluavankin. Mä en vaan pysty suodattamaan ja torjumaan sitä mun ajatuksista, kyllä se tästä ohi menee. (Ja siltikin mä tunnen jotain outoa vetoa siihen, sen aamuyön aggressioihin ja välillä esiin pilkahtelevaan militarismi-fetissiin.)

Ja miksi helvetissä mä mietin sen erektiohäiriötä, josta se juovuspäissään päätti mainita koko porukalle? Mä en kestä enempää.  

PS. Suosittelen tätä keskustelua. 

Arvio yleisen asumistuen määrästä

Perjantaina osallistuin KWC:n karaoke-tourin alkukarsintoihin, ja voitin. Muuten olisin ehkä ylpeä suorituksestani, mutta jatkoon pääsijöiksi lukeutuu myös kaksi parasta ystävääni – neidit Tumma & Vaalea, sekä kylän karaokekuningas junior. Näin ollen ns. ”voitto” on täysin merkityksetön minulle. En tiedä, pitäisikö panostaa huolella ja pettyä suuresti tippuessaan, vai olla yksinkertaisesti oma, surkea itsensä, vetää joku setti joka tuntuu hyvältä ja kattoa miten siinä käy. Ensi kerralle mä otan kuitenkin vinkiksi sen, että pukeudun mukaviin vaatteisiin – ne lisäävät kummasti itsetuntoa tuomariston edessä.

Perjantai-illan jäljiltä mä olen ollut aivan saatanan kipeä. Kurkku / nielu on infernaalisen kipeä, nenä ja pää on täysin tukossa, tekisi vain mieli nukkua ja kuolla. Silti mä lähdin eilen illalla kaverien mukana Läyliäisiin poikkeamaan – neiti Vaalea toimi ratissa, neiti Tumma serkkuineen loivensi krapulaa takapenkillä, ja mä nukuin kamalan flunssaista oloani pois pelkääjän paikalla. Reissulla käytiin ”Ullan Baarissa” moikkaamassa paikallista kaveria, jota oli mukava nähdä, ja reissun varrella spotattiin sitten ähkiviä miehiä, kamalia fläsäreitä, kuseva setä ja ruotsalaiset semiählämipojat. Aivan helvetin hauska ilta, ja pakko todeta, että Ullassa oli sairalloisen hyvää lehtipihviä! Suolasen hintaista ja annoskoko suhteellisen pieni, mutta hyvää silti.

Mä olen kamalissa rahavaikeuksissa. Mulla on opintolainaa liki 2000€ euroa, joista en ole vielä mennyt neuvottelemaan, sillä saatan jatkaa opiskelua ensi syksynä, mikäli kouluun pääsen; pitäisi maksaa 40€ parkkisakko; olen ystävälleni 141 ja jotain euroa velkaa, joista tosin maksoin nyt sen sata euroa; mummoni säästötililtä olen ”lainannut” varmaan ainakin 400€; omalla tililläni rahaa tällä hetkellä, kuun puolivälissä, on 15€, jolla näillä näkymin mennään myös seuraava kuukausi, mikäli pääsen töihin. Mikäli taas en pääse, on minulla mahdollisesti sossun tädeille hivenen selitettävää.

Mun rahankäyttö on ihan vitun holtitonta, etenkin, jos mä olen ottamassa kuppia. Joo, laita vielä se kuudes salmari, eikun ootas, kaks lisää. Paljonko ne makso tsippe? Neljä viiskymmentä? Ihan sama! .. ja seuraavana aamuna katevarauksia katsellessa ja tilin huutaessa jo valmiiksi – kirjaimellisesti – miinusta, ei paljoa naurata. Pitäisi opetella elämään vähemmällä, mä meinaan hassaan rahaa turhuuksiin ihan kiitettävästi. Etenkin siihen nähden, että normaali ihminen näillä rahamäärillä maksaisi vuokran, ruokansa ja muut jokakuukautiset kulut, toisin kuin minä. Mä vaan hassaan rahaa, ihan vitusti. Sit mennään taas pummilinjalla loppukuukausi, kun ei ole tupakkaa, eikä bensaa. Muuta mä en oikeastaan edes kaipaa, ehkä limppari- tai kahvirahaa aina toisinaan.

Jos tää nyt tästä pikku hiljaa, jos vaikka koittaisin ottaa asian hoitaakseni. Jos vaikka pääsisin pitkästä aikaa töihin.  

PS.

Sai itkeä vaikka kuinka kauan

Osallistukaa hiustenpidennysarvontaan!

Mateleva aika ja räntäsade

He's the one who deems me uninvited

Mua vituttaa taas. Suunnattomasti, eikä tälle vitutukselle ole varsinaisesti edes aihetta. Tai on, mutta sitä mä en aio itselleni, tai kellekään muulle, myöntää. Neiti Vaalea (tai Tumma) saattaisi olla ainoa joka aavistaa, tai sitten ei.

Kuka muu ihan oikeasti vittuuntuu kiinnostuksestaan jotain ihmistä kohtaan? Sama juttu saatana viime syksynä kyseistä herra Torstaita kohtaan, sitä aiemmin pari kertaa sama asia eri ihmisiä kohtaan. Se kiinnostus lievenee välillä, mutta kiinnostuksenkohteensa nähdessä nousee yleensä vain entistä vahvempana pintaan. Yleensä se kiinnostusvitutus-jakso kestää noin vuoden, eli eiköhän se tässä ensi syksynä täyty – aikaisemmin se päättyy lähinnä, jos uusi kiinnostuksenkohde astuu kuvioihin, tai vaihtoehtoisesti hankin rukkaset, tai järjestän aivan sairaan jäätävän tapaamisen. Seuraavaa odotellessa, saatana..

Mä en vaan jaksa. Mä inhoan sitä, että mun ajatukset pyörii yhden ainoan ihmisen ympärillä, mä ajelen kylillä tsuumaillen, jos se vaikka olisi illalla hakemassa maitoa Valintatalosta. Ehkä kevyt stalker-fiilis, mutta eipä mulla sen viisaampaakaan tekemistä ole. Jos mä satun näkemään sen, mä en kuitenkaan uskalla edes moikata. Ehkä jos kasvotusten kohtaa, voi heittää sen vaivautuneen, hiljaisen, katsetta välttelevän ”moi”:n, mutta siitä ei ehkä ihan oikeaa kuvaa saa.

Oon kai jollakin asteella vammainen. Mä täytän parin vuoden sisällä 20 vuotta, enkä mä ole ikinä kunnolla rakastunut, ehkä pari kertaa ihastunut, en ikinä seurustellut, enkä ikinä harrastanut seksiä. Se ei ehkä sulje minua muiden ulkopuolelle, vaan mun oma pääni tai ”järkeni” pistää mut sulkeutumaan. Tää taas ehkä juontaa ala-asteelta lähteneeseen koulukiusaamiseen. Muistan ikuisesti, kuinka kahdeksannella luokalla eräs mun senaikaisista parhaimmista ystävistä totesi, että ”Sua ei voi edes ajatella seksuaalisena olentona.”. Se tarkoitti sen ehkä vitsinä, mutta siitä on kliseisesti sanottuna jäänyt ikuiset arvet. Tähän kun lisätään suunnaton inho mua itseäni, eritoten kehoani kohtaan, niin mä en ikinä aio riisuuntua alasti kenenkään ihmisen edessä. En edes muista kuinka monta vuotta siitä on, kun mä olen ollut muualla alasti, kuin parhaan ystäväni saunassa (ja silloinkin pyyhe peittona).

Asiaa ei tietenkään helpota myöskään se, että mun parhaat ystäväni, neiti Vaalea ja neiti Tumma, on molemmat hoikkia, saatanan muodokkaita, kauniita ja aina upean näköisiä – ei mua varsinaisesti se menekki haittaa, mutta mä en haluaisi olla huonompi kuin muut. Varsinkaan mun parhaat ystäväni. Tajuaakohan kumpikaan näistä naisista, kuinka paljon mua kirpaisee illanistujaiset, joissa nää voivottelee, kuinka lihavia ja turvonneita he ovat? ”Kato näitä vatsamakkaroita”, joo, kato saatana tätä nurkassa istuvaa rumaa läskiä. Ei ne ehkä sitä pahalla tarkoita, mutta välillä särähtää ikävästi korvaan ja tekee mieli sulkea ne puheet mielestään. Sen lisäksi noi tilanteet on niin kiusallisia, kun alan miettiä, että miten mun pitäisi käyttäytyä, etten näyttäisi siltä, että olisin muka ottanut itseeni. Saatanallista teeskentelyä siis. Ja pakko sanoa, että mun parhaan ystäväni suuri painonpudotus on vaikuttanut meidän väliseen suhteeseen. Ennen tää nainen oli mun positiivisen energian lähettiläinen, muttei enää. Siitä on tullut liian tietoinen oman hoikkuutensa hyvistä puolista, ja mä sanon tän kaikella rakkaudella.

Fetissimateriaalia

© weheartit
Mä en ole ikinä ymmärtänyt, mikä pitkähiuksisissa miehissä naisia viehättää. Joillekin pitkä tukka sopii harvinaisen hyvin.

Kusipäät ja kuningattaret

Neiti Vaalean herra Paskiainen haki tänään vihdoin tavaransa pois.

Äijä on ollut työkomennuksella ulkomailla viimeiset kolme, neljä kuukautta, ja tämän työkomennuksen aikana neiti Vaalean tunteet ehtivät jo hitusen (oman käsitykseni mukaan) laantua tätä herra Paskiaista kohtaan, mutta hiljalleen alkoi tulvia näitä viimeisiä niittejä. Sanotaanko nyt näin, että äijä on hyväksikäyttäjä, (törkeissä) veloissa, valehtelija ja hullu.

Mietittiin pitkään alkuun suhteen aluksi neiti Vaalean kanssa, että juttu vaikutti liian hyvältä ollakseen totta, ja niinhän se loppupeleissä olikin. Alun epäilykset vain haihtuivat nopeasti – neiti Veeltä mä vielä ymmärrän sen rakkauden sokaistumisen tähden, mutta minä. Miksei mulla alkaneet hälyytyskellot soida, kun mä sentään pystyn järjellä miettimään asiaa. Uskomatonta. Mutta kiitos luojan neiti Vaalea pääsi nyt viimein ylimääräisestä stressistä ja ainakin suurimmasta pahoinvoinnista eroon. Toivottavasti seuraava yksilö olisi edes vähän varteenotettavampi, kuin nää edelliset.

Tää päivä on ollut taas pientä muuttoa (tai ennen roudaamista olin neiti Vaalean henkisenä tukena), ja Elisan viihdepaketista soittelua. Internet ei toimi, televisio ei toimi. Homma siis kusee. Kaiken lisäksi tunnuin itsekin tietävän enemmän, kuin linjan toisessa päässä ollut henkilö.

Mua häiritsee aivan suunnattomasti eräs mies, kutsuttakoon häntä nyt vaikka Torstaiksi. Mä olen tsuumaillut häntä pian viimeisen vuoden, kapakkaurani alusta lähtien, enkä ole ikinä sen suuremmin ajatellut. Torstai lähti tosin eräänä iltana, viime syksynä, minun, neiti Vaalean ja herra Paskiaisen kanssa jatkamaan Vaalean luokse, ja mä kuuntelin Torstain selityksiä loppuillasta aamukahdeksaan. Molemmat oltiin luonnollisesti kamalassa kännissä, mulla oli alkuillasta jäätävä vamppaus päällä. Aiemmin syksyllä mä olin aina iltakahvitteluillani kyylännyt sitä, kun se oli töissä. Samasta torstai-illasta alkoi meidän DVD-elokuvien vaihtelu.

Kun mä samana iltana jaoin rakkautta, suukottelin ihmisiä, niin Vaalea pyysi sitten suukottamaan Torstaitakin. Mä tietty suukotin; kaveria ei jätetä ilman; mutta Torstai yritti suukottaa mua suoraan huulille. Drunken mind speaks sober thoughts? En tiedä. Mä suukotin sitä kuitenkin poskelle, esitin siveellistä. Mikäli oltaisi oltu kahden, mä olisin suudellut sitä antaumuksella; käsi sen pitkissä hiuksissa ja siltä jalat alta.

Mä olen nähnyt sitä nyt harvemmin. Se on aina heittänyt – kännissä ollessaan – jotain pientä, vihjaavaa, muttei taas kuitenkaan. Aina se on tosin vaikuttanut ilahtuneelta, kuten tänämaanantaina, kun näin sen pitkästä aikaa. Ne on harvoja hetkiä, kun sen kasvoilta paistaa aito ilo. Se selkeästi vähän lähenteli mua (johtunee Fernet Brancasta), ja kun mä sohelsin bingolappuja, änkesin sen ja erään toisen miehen välistä (se ei viitsinyt väistää kuin ehkä sentin, ilmeisesti tarkoituksella), niin se totesi haistavansa mut. ”Mä haistan sut”, ja se kevyt, itseensä tyytyväinen naurahdus, silmät vain vähän raollaan. Mä hämmennyin, hyvällä tavalla, nauroin, että kiva juttu hei kaveri, ja se totesi että ne mun palauttamat DVD-elokuvat tuoksui ihan samalle.

Se hetki oli taas mun elämässä kuin elokuvista. Se koko ihminen on kuin elokuvahahmo, ja ehkä sen takia Ylpön & Ihmisten ”Pikkukaupungin James Dean” muistuttaa mua kyseisestä ihmisestä. Se juo alkoholia, portviiniä, vähän kuin taiteilija, mutta se ei ole taiteilija, eikä esitä sellaista. Se liikkuu lähinnä pimeän aikaan, aina yksin, hämärän näköisenä, katkeroituneena edellisestä naisystävästään (oletus, tämän naisen se on mulle kerran puheissaan maininnut), kuuntelee industrialia ja synkkää konemusiikkia, katsoo kieroutuneita ranskalaisia elokuvia, ja on töissään aina yhtä vaitelias, kyrpä otsassa. Selvinpäin se ei välttämättä vaihda sanaakaan (kerran se tarjosi mulle kahvit tiskin takaa), enkä mä tiedä, vaikuttaako se ikävältä, vai onko sillä oikeasti selvinpäin huumorintajua.

Häiritsevintä on tosiaan se, että humalassa se on aina mukava. Nyt maanantaina se tuli hitsaajakaverinsa kanssa ulos tupakalle, meinasi mennä toiseen pöytään, mutta huomasi mut ja tuli kysymään mun pääsiäisestä. Sen jälkeen se änkesi mun viereen, meidän käsivarret kosketti aina välillä toisiaan, mä poltin ainakin viisi tupakkaa ja ne jorisi humalassa toisilleen jotain omituista settiä. Ja se kommentoi mun teräskärkisiä maihareita, niistä on puhuttu ennenkin.

Mitä mun pitäisi tästä tulkita? On aivan saatanan häiritsevää, kun äijä on niin salaperäinen, oli se selvinpäin tai ei. Selkeästi sitä kiinnostaa jollain asteella – miksi 40-vuotias mies vaihtelisi elokuvia alle 20-vuotiaan tytön kanssa – mutta miksi, ja mikä? Eniten tässä häiritsee, että mä meen tosta äijästä niin saatanan sekaisin. Mä en ole missään nimessä ”rakastunut”, en edes tiedä mitä rakkaus on, en ehkä tietääkseni ihastunutkaan, mutta tossa ihmisessä on jotain sairalloisen kiehtovaa. Miten mä edistäisin tilannetta? Ei tästä ikinä tule mitään, mutta ajatuksella on hauska leikkiä. Siinä on vaan yksi sairaan hyvännäköinen mies. Miksi se ilahtuu aina mut nähdessään? Vittu! Se nussii mun mieltä ja pahasti.