Väsynyt, rikki, tukossa,
poikki, katki, puhki.
Olen jaksanut tänään
tasan sen verran, että olen purkanut isäni kanssa yhden
muuttokuorman, ja käyttänyt koiraa eläinlääkärissä. Paholainen
rauhoitettiin korvakarvojen nyppimisen ajaksi, joka toi mulle
erittäin ikävät fläsärit entisen koiran lopettamisesta. Se
tehtiin samassa huoneessa, samalla tavalla. Pöydällä makaavalle
koiralle piikki ja toinenkin, kunnes hengitys hidastui, koira muuttui
veteläksi ja silmiin jäi lasittunut katse. Sen päivän jälkeen mä
en oikeastaan olekkaan itkenyt. Onneksi tää meidän nykyinen
paholainen oli vaan noin pienessä toimenpiteessä, ja on näyttänyt
jo tässä illalla hurjia virkoamisen merkkejä. Jaksaa vinkua ruokaa
ja piilotella luita, ravata perässä ja käy reippaasti ulkona. Jes.
Flunssa tosiaan jatkuu,
samoiten noi edellä mainitut fläsärit. Herra Torstai seikkailee
miltei nonstoppina mun mielessä ja mä odotan koko ajan näkeväni
sen edes ohimennen kylällä. Kaikkia vanhoja asioita on hiipinyt
hiljaa mieleen, ja mä olen tyhmänä hymyillyt itsekseni niitä
miettiessäni. Tästä ei ikinä tule mitään, vaikka mä niin
tuntuisin haluavankin. Mä en vaan pysty suodattamaan ja torjumaan
sitä mun ajatuksista, kyllä se tästä ohi menee. (Ja siltikin mä
tunnen jotain outoa vetoa siihen, sen aamuyön aggressioihin ja
välillä esiin pilkahtelevaan militarismi-fetissiin.)
Ja miksi helvetissä mä
mietin sen erektiohäiriötä, josta se juovuspäissään päätti
mainita koko porukalle? Mä en kestä enempää.
PS. Suosittelen tätä keskustelua.
No comments:
Post a Comment