Liimatainen

Tommi Liimatainen on yksi niistä julkisuuden henkilöistä, joilla ei ole mulle minkäänlaista väliä sen meriittien suhteen, mutta joku tossa pitkälettisessä, ankean oloisessa äijässä kiinnostaa. Äijällä on kuitenkin jonkinlaista omituista, pilkahtelevaa karismaa, jonka takia sitä katsoo mielellään televisiolähetyksessä poukkoilemassa, mutta kuvissa siinä ei näe mitään erikoista. Paitsi noi hiukset.. Mä en ymmärrä mikä muhun on tullut, ennen mä inhosin pitkälettisiä kolleja.

Kuviot

Mä vaan aloin spekuloida mielessäni yhtä kuviota.

Mähän olen siis erittäin epäviehättävä ”nainen” - kiroilen, tupakoin, ryyppään, puhun muutenkin rumia ja ulkonäöstäni puhumattakaan (vähän miehekäs, poikamainen, ruma, punakka, läski), mutta mä olen hiljalleen uinut kaverieni ja todennäköisesti kohentuneen itsetuntoni ansiosta näihin paikallisiin piireihin mukaan.

Eräs paikallinen poika, minua muistaakseni vuoden tai pari vanhempi, paikallisena nuorena karaokekuninkaanakin tunnettu, on kiusannut minua jatkuvasti viimeisen muutaman viikon ajan – tökkimistä, härnäämistä, nauramista jne. Kyseinen poikahan on oikeasti mielettömän ihana, vaikken mä sitä kunnolla tunnekaan. Mun mielestä se on sairaan miellyttävän näköinen, tykkään sen karismasta (ja se tykkää itsekin..), ja sen jutut on just sopivan over the top.

Kuitenkin nyt yhtenä iltana eräs paikallinen pikkurunkvisti heitti juttua pöydässä, tyyliin ”ai kato X (karaokekuningas), tää sun ihanas saapu paikalle”, tai jotain vastaavaa, ja mä ignorasin sen hienosti. Äxä snaippas kuitenkin aika nopeesti paikalta vaikkei kukaan tota heittoa niin noteerannut, ja nyt sitä ei ole viikkoon sen jälkeen paljoa näkynyt.

Siis.. mä en ymmärrä. Yrittääkö se välttää vain ylimääräisiä juoruja, vai olisko tossa jonkinlaista totuuden perää? Mä en sinällänsä usko, että siinä ois ns. totuuden perää, mutta miksi helvetissä se olisi yhtäkkiä kadonnut muualle, kun se normaalisti notkuu tuolla paikallisessa jokaikinen ilta, tai vähintään joka toinen? Mulla on ehkä jo vähän ikäväkin niitä sen höpsöttelyjä, vaikka aina huumorintaju ei riitä, ja toisinaan ne ”höpsöttelyt” saa tuntemaan itsensä vähän kiusaantuneeksi.

Aina voi spekuloida.

Ilman pakkoa

Väsynyt, rikki, tukossa, poikki, katki, puhki.

Olen jaksanut tänään tasan sen verran, että olen purkanut isäni kanssa yhden muuttokuorman, ja käyttänyt koiraa eläinlääkärissä. Paholainen rauhoitettiin korvakarvojen nyppimisen ajaksi, joka toi mulle erittäin ikävät fläsärit entisen koiran lopettamisesta. Se tehtiin samassa huoneessa, samalla tavalla. Pöydällä makaavalle koiralle piikki ja toinenkin, kunnes hengitys hidastui, koira muuttui veteläksi ja silmiin jäi lasittunut katse. Sen päivän jälkeen mä en oikeastaan olekkaan itkenyt. Onneksi tää meidän nykyinen paholainen oli vaan noin pienessä toimenpiteessä, ja on näyttänyt jo tässä illalla hurjia virkoamisen merkkejä. Jaksaa vinkua ruokaa ja piilotella luita, ravata perässä ja käy reippaasti ulkona. Jes.

Flunssa tosiaan jatkuu, samoiten noi edellä mainitut fläsärit. Herra Torstai seikkailee miltei nonstoppina mun mielessä ja mä odotan koko ajan näkeväni sen edes ohimennen kylällä. Kaikkia vanhoja asioita on hiipinyt hiljaa mieleen, ja mä olen tyhmänä hymyillyt itsekseni niitä miettiessäni. Tästä ei ikinä tule mitään, vaikka mä niin tuntuisin haluavankin. Mä en vaan pysty suodattamaan ja torjumaan sitä mun ajatuksista, kyllä se tästä ohi menee. (Ja siltikin mä tunnen jotain outoa vetoa siihen, sen aamuyön aggressioihin ja välillä esiin pilkahtelevaan militarismi-fetissiin.)

Ja miksi helvetissä mä mietin sen erektiohäiriötä, josta se juovuspäissään päätti mainita koko porukalle? Mä en kestä enempää.  

PS. Suosittelen tätä keskustelua. 

Arvio yleisen asumistuen määrästä

Perjantaina osallistuin KWC:n karaoke-tourin alkukarsintoihin, ja voitin. Muuten olisin ehkä ylpeä suorituksestani, mutta jatkoon pääsijöiksi lukeutuu myös kaksi parasta ystävääni – neidit Tumma & Vaalea, sekä kylän karaokekuningas junior. Näin ollen ns. ”voitto” on täysin merkityksetön minulle. En tiedä, pitäisikö panostaa huolella ja pettyä suuresti tippuessaan, vai olla yksinkertaisesti oma, surkea itsensä, vetää joku setti joka tuntuu hyvältä ja kattoa miten siinä käy. Ensi kerralle mä otan kuitenkin vinkiksi sen, että pukeudun mukaviin vaatteisiin – ne lisäävät kummasti itsetuntoa tuomariston edessä.

Perjantai-illan jäljiltä mä olen ollut aivan saatanan kipeä. Kurkku / nielu on infernaalisen kipeä, nenä ja pää on täysin tukossa, tekisi vain mieli nukkua ja kuolla. Silti mä lähdin eilen illalla kaverien mukana Läyliäisiin poikkeamaan – neiti Vaalea toimi ratissa, neiti Tumma serkkuineen loivensi krapulaa takapenkillä, ja mä nukuin kamalan flunssaista oloani pois pelkääjän paikalla. Reissulla käytiin ”Ullan Baarissa” moikkaamassa paikallista kaveria, jota oli mukava nähdä, ja reissun varrella spotattiin sitten ähkiviä miehiä, kamalia fläsäreitä, kuseva setä ja ruotsalaiset semiählämipojat. Aivan helvetin hauska ilta, ja pakko todeta, että Ullassa oli sairalloisen hyvää lehtipihviä! Suolasen hintaista ja annoskoko suhteellisen pieni, mutta hyvää silti.

Mä olen kamalissa rahavaikeuksissa. Mulla on opintolainaa liki 2000€ euroa, joista en ole vielä mennyt neuvottelemaan, sillä saatan jatkaa opiskelua ensi syksynä, mikäli kouluun pääsen; pitäisi maksaa 40€ parkkisakko; olen ystävälleni 141 ja jotain euroa velkaa, joista tosin maksoin nyt sen sata euroa; mummoni säästötililtä olen ”lainannut” varmaan ainakin 400€; omalla tililläni rahaa tällä hetkellä, kuun puolivälissä, on 15€, jolla näillä näkymin mennään myös seuraava kuukausi, mikäli pääsen töihin. Mikäli taas en pääse, on minulla mahdollisesti sossun tädeille hivenen selitettävää.

Mun rahankäyttö on ihan vitun holtitonta, etenkin, jos mä olen ottamassa kuppia. Joo, laita vielä se kuudes salmari, eikun ootas, kaks lisää. Paljonko ne makso tsippe? Neljä viiskymmentä? Ihan sama! .. ja seuraavana aamuna katevarauksia katsellessa ja tilin huutaessa jo valmiiksi – kirjaimellisesti – miinusta, ei paljoa naurata. Pitäisi opetella elämään vähemmällä, mä meinaan hassaan rahaa turhuuksiin ihan kiitettävästi. Etenkin siihen nähden, että normaali ihminen näillä rahamäärillä maksaisi vuokran, ruokansa ja muut jokakuukautiset kulut, toisin kuin minä. Mä vaan hassaan rahaa, ihan vitusti. Sit mennään taas pummilinjalla loppukuukausi, kun ei ole tupakkaa, eikä bensaa. Muuta mä en oikeastaan edes kaipaa, ehkä limppari- tai kahvirahaa aina toisinaan.

Jos tää nyt tästä pikku hiljaa, jos vaikka koittaisin ottaa asian hoitaakseni. Jos vaikka pääsisin pitkästä aikaa töihin.  

PS.

Fetissimateriaalia

© weheartit
Mä en ole ikinä ymmärtänyt, mikä pitkähiuksisissa miehissä naisia viehättää. Joillekin pitkä tukka sopii harvinaisen hyvin.

Kusipäät ja kuningattaret

Neiti Vaalean herra Paskiainen haki tänään vihdoin tavaransa pois.

Äijä on ollut työkomennuksella ulkomailla viimeiset kolme, neljä kuukautta, ja tämän työkomennuksen aikana neiti Vaalean tunteet ehtivät jo hitusen (oman käsitykseni mukaan) laantua tätä herra Paskiaista kohtaan, mutta hiljalleen alkoi tulvia näitä viimeisiä niittejä. Sanotaanko nyt näin, että äijä on hyväksikäyttäjä, (törkeissä) veloissa, valehtelija ja hullu.

Mietittiin pitkään alkuun suhteen aluksi neiti Vaalean kanssa, että juttu vaikutti liian hyvältä ollakseen totta, ja niinhän se loppupeleissä olikin. Alun epäilykset vain haihtuivat nopeasti – neiti Veeltä mä vielä ymmärrän sen rakkauden sokaistumisen tähden, mutta minä. Miksei mulla alkaneet hälyytyskellot soida, kun mä sentään pystyn järjellä miettimään asiaa. Uskomatonta. Mutta kiitos luojan neiti Vaalea pääsi nyt viimein ylimääräisestä stressistä ja ainakin suurimmasta pahoinvoinnista eroon. Toivottavasti seuraava yksilö olisi edes vähän varteenotettavampi, kuin nää edelliset.

Tää päivä on ollut taas pientä muuttoa (tai ennen roudaamista olin neiti Vaalean henkisenä tukena), ja Elisan viihdepaketista soittelua. Internet ei toimi, televisio ei toimi. Homma siis kusee. Kaiken lisäksi tunnuin itsekin tietävän enemmän, kuin linjan toisessa päässä ollut henkilö.

Mua häiritsee aivan suunnattomasti eräs mies, kutsuttakoon häntä nyt vaikka Torstaiksi. Mä olen tsuumaillut häntä pian viimeisen vuoden, kapakkaurani alusta lähtien, enkä ole ikinä sen suuremmin ajatellut. Torstai lähti tosin eräänä iltana, viime syksynä, minun, neiti Vaalean ja herra Paskiaisen kanssa jatkamaan Vaalean luokse, ja mä kuuntelin Torstain selityksiä loppuillasta aamukahdeksaan. Molemmat oltiin luonnollisesti kamalassa kännissä, mulla oli alkuillasta jäätävä vamppaus päällä. Aiemmin syksyllä mä olin aina iltakahvitteluillani kyylännyt sitä, kun se oli töissä. Samasta torstai-illasta alkoi meidän DVD-elokuvien vaihtelu.

Kun mä samana iltana jaoin rakkautta, suukottelin ihmisiä, niin Vaalea pyysi sitten suukottamaan Torstaitakin. Mä tietty suukotin; kaveria ei jätetä ilman; mutta Torstai yritti suukottaa mua suoraan huulille. Drunken mind speaks sober thoughts? En tiedä. Mä suukotin sitä kuitenkin poskelle, esitin siveellistä. Mikäli oltaisi oltu kahden, mä olisin suudellut sitä antaumuksella; käsi sen pitkissä hiuksissa ja siltä jalat alta.

Mä olen nähnyt sitä nyt harvemmin. Se on aina heittänyt – kännissä ollessaan – jotain pientä, vihjaavaa, muttei taas kuitenkaan. Aina se on tosin vaikuttanut ilahtuneelta, kuten tänämaanantaina, kun näin sen pitkästä aikaa. Ne on harvoja hetkiä, kun sen kasvoilta paistaa aito ilo. Se selkeästi vähän lähenteli mua (johtunee Fernet Brancasta), ja kun mä sohelsin bingolappuja, änkesin sen ja erään toisen miehen välistä (se ei viitsinyt väistää kuin ehkä sentin, ilmeisesti tarkoituksella), niin se totesi haistavansa mut. ”Mä haistan sut”, ja se kevyt, itseensä tyytyväinen naurahdus, silmät vain vähän raollaan. Mä hämmennyin, hyvällä tavalla, nauroin, että kiva juttu hei kaveri, ja se totesi että ne mun palauttamat DVD-elokuvat tuoksui ihan samalle.

Se hetki oli taas mun elämässä kuin elokuvista. Se koko ihminen on kuin elokuvahahmo, ja ehkä sen takia Ylpön & Ihmisten ”Pikkukaupungin James Dean” muistuttaa mua kyseisestä ihmisestä. Se juo alkoholia, portviiniä, vähän kuin taiteilija, mutta se ei ole taiteilija, eikä esitä sellaista. Se liikkuu lähinnä pimeän aikaan, aina yksin, hämärän näköisenä, katkeroituneena edellisestä naisystävästään (oletus, tämän naisen se on mulle kerran puheissaan maininnut), kuuntelee industrialia ja synkkää konemusiikkia, katsoo kieroutuneita ranskalaisia elokuvia, ja on töissään aina yhtä vaitelias, kyrpä otsassa. Selvinpäin se ei välttämättä vaihda sanaakaan (kerran se tarjosi mulle kahvit tiskin takaa), enkä mä tiedä, vaikuttaako se ikävältä, vai onko sillä oikeasti selvinpäin huumorintajua.

Häiritsevintä on tosiaan se, että humalassa se on aina mukava. Nyt maanantaina se tuli hitsaajakaverinsa kanssa ulos tupakalle, meinasi mennä toiseen pöytään, mutta huomasi mut ja tuli kysymään mun pääsiäisestä. Sen jälkeen se änkesi mun viereen, meidän käsivarret kosketti aina välillä toisiaan, mä poltin ainakin viisi tupakkaa ja ne jorisi humalassa toisilleen jotain omituista settiä. Ja se kommentoi mun teräskärkisiä maihareita, niistä on puhuttu ennenkin.

Mitä mun pitäisi tästä tulkita? On aivan saatanan häiritsevää, kun äijä on niin salaperäinen, oli se selvinpäin tai ei. Selkeästi sitä kiinnostaa jollain asteella – miksi 40-vuotias mies vaihtelisi elokuvia alle 20-vuotiaan tytön kanssa – mutta miksi, ja mikä? Eniten tässä häiritsee, että mä meen tosta äijästä niin saatanan sekaisin. Mä en ole missään nimessä ”rakastunut”, en edes tiedä mitä rakkaus on, en ehkä tietääkseni ihastunutkaan, mutta tossa ihmisessä on jotain sairalloisen kiehtovaa. Miten mä edistäisin tilannetta? Ei tästä ikinä tule mitään, mutta ajatuksella on hauska leikkiä. Siinä on vaan yksi sairaan hyvännäköinen mies. Miksi se ilahtuu aina mut nähdessään? Vittu! Se nussii mun mieltä ja pahasti.