Lääkkeitä, lääkkeitä, kummityttö ja kani

Antibiootit helpottaa hippasen, tuntuu jo paremmalta. Viime yönä mä tosin heräsin ensimmäistä kertaa keskellä yötä, sitten lääkkeiden aloittamisen, käydäkseni juomassa ja olin pirteä kun peipponen – ja sen lisäksi mä sain vielä unta mennessäni takaisin sänkyyn. Nää uniasiat on mulle aina ihmeellisiä, koska ne ei olleet mulla hanskassa useampaan vuoteen. Kiitos mirtatsapiinin ja melatoniinin elämä on helpottunut suunnattomasti.

Vietettiin tänään neiti Tumman kanssa laatuaikaa kirpputorimeiningeillä, ja nyt myöhemmin illalla kiesiteltiin ja kahviteltiin kylillä. Oli sairaan mukavaa pitkästä aikaa. Neiti Tumma on sellainen, että sen kanssa voi rehata ihan överisti. Apinoida, olla täysi idiootti, vähän blondi, nauraa ihan saatanasti ja olla vaan oma itsensä. Mä tein niinkin huippuja kirpparilöytöjä, kuin tyllihameen kesäkisa-asusteeksi, ja hammassuojat yöksi. Jos huomenna kokeilisi, niin ei ehkä nää hampaat kuluis nukkuessa niin saatanasti.

Mä oon ihan rikki ton kanin kanssa. Mä oon niin paskana, kun en jaksa uhrata sille kuin pari minuuttia ajastani, ja se kyhjöttää tuolla häkissä vuorokauden ympäri, sen elämän ainoan ilon ollessa ruoka. Ei eläimen kuulu elää tollasta elämää – sen pitäis saada pomppia ja mennä vapaana, niinkuin alussa, eikä vaan kyhjöttää, lihoa ja kuolla. Sille ei ole löytynyt uutta kotia, vaikka mä sen myyntiin olen laittanutkin, pari on kysellyt muttei ole kiinnostunut. Toi vaatis vaan niin sairaasti aikaa, sen kanssa pitäisi olla ja totutella sitä syliin. Sen kynnetkin pitäisi leikata, mutta millä helvetillä mä teen sen, kun ei toi suostu olemaan edes sylissä? Taas yksi niistä asioista, jotka jäytää mua sisäisesti nonstoppina jossain alitajunnan puolella. Vittu mä olen saamaton.

Kummityttökin täytti tänään neljä vuotta. Jumalauta, neljä vuotta siitä, kun se oli pieni, punainen, kurttuinen nökerö mun tädin rintakehällä makaamassa? Muistan vielä ikuisesti sen illan, sen ilman, kun ajeltiin sairaalaan mutsin kanssa katsomaan tytsyä, ja kun täti pyysi mua kummiksi. Mä ootan että pääsen toteuttamaan virkaani kunnolla ton ihanan neidin kanssa, kun se kasvaa vähän vanhemmaksi. (Muistan myös, että sinä iltana mä olin onnellinen, kun posotettiin lämpimässä auringonpaisteessa kotiin; mä olin menossa kaverilleni yöksi ryyppäämään ja grillaamaan. Ihania fläsäreitä.) Juhlat oli perinteiset, kovaääniset ja mulle yhtä jäykät, kuin aina. Miksi mä puen juhlatilaisuuksiin aina jotain itselleni epämiellyttävää päälle, kun pitäisi tuntea olonsa mukavaksi?

Mietin taas laihduttamista. Pari kiloa on tippunut (kiitos kipeyden ja todennäköisesti miesten ajattelemisen..), mutta ei tarkoituksella. Ihanaa, jos tää jatkuisi samaa rataa ja osaisin olla syömättä paskaa, ja viitsisin sen lisäksi hieman jopa liikkua. Olisi kesällä ihanaa olla vaikka kymmenen kiloa hoikempi, joskin tässä kohti kaikki miinus-alkuinen on oikeasti plussaa. Neiti Tumma päätti huomenna aloittaa taas tosissaan laihdutuskuurin – se osti uudet tavoitefarkut, joihin on päästävä. Ja mä tiedän, että sen tahdonvoimalla, jopa sillä ryyppäämisen määrällä, se tulee onnistumaan. Olisipa mullakin aihetta olla ylpeä itsestään, tahdonvoimastaan ja itsekuristaan. Kun ei vaan ole.  

Päähän sattuu

As I stare through you and I stand quite still And a alarm sounds just up the road I can tell you'd like some company but I can't fix you and you don't want me

I would like to tell you, I would like to say  That I knew that this would happen  That things would go this way  But I cannot deceive you, this was never planned  I know that you're the right girl but do you think that I am the right man?  

Mä odotan työskentelyä taas siellä samassa paikassa, missä olen ennenkin ollut. Siihen on tietty monia syitä, mutta yksi näistä tykkäyssyistä on se, että mä voin mahdollisesti harrastaa keskellä viikkoa kännäämistä – eli toisin sanoen mahdollisesti kohdata herra Torstain, ja olla yleisesti rappiolla. 

 Antibioottikuuri poski- tai otsaontelotulehdukseen, ihan kamala olo, suututin todennäköisesti ystäväni heittämällä mauttoman vitsin ja mua väsyttää ihan liikaa, mutten voi nukkua.

One, two, three, fourfive, six, seven Right face wrong time, she's sweet (but I don't wanna fall in love)  Too late, so deep, better run cause (but I don't wanna fall in love)  Can't sleep, can't eat, can't think straight (I don't wanna)

Kusipäät ja kuningattaret

Neiti Vaalean herra Paskiainen haki tänään vihdoin tavaransa pois.

Äijä on ollut työkomennuksella ulkomailla viimeiset kolme, neljä kuukautta, ja tämän työkomennuksen aikana neiti Vaalean tunteet ehtivät jo hitusen (oman käsitykseni mukaan) laantua tätä herra Paskiaista kohtaan, mutta hiljalleen alkoi tulvia näitä viimeisiä niittejä. Sanotaanko nyt näin, että äijä on hyväksikäyttäjä, (törkeissä) veloissa, valehtelija ja hullu.

Mietittiin pitkään alkuun suhteen aluksi neiti Vaalean kanssa, että juttu vaikutti liian hyvältä ollakseen totta, ja niinhän se loppupeleissä olikin. Alun epäilykset vain haihtuivat nopeasti – neiti Veeltä mä vielä ymmärrän sen rakkauden sokaistumisen tähden, mutta minä. Miksei mulla alkaneet hälyytyskellot soida, kun mä sentään pystyn järjellä miettimään asiaa. Uskomatonta. Mutta kiitos luojan neiti Vaalea pääsi nyt viimein ylimääräisestä stressistä ja ainakin suurimmasta pahoinvoinnista eroon. Toivottavasti seuraava yksilö olisi edes vähän varteenotettavampi, kuin nää edelliset.

Tää päivä on ollut taas pientä muuttoa (tai ennen roudaamista olin neiti Vaalean henkisenä tukena), ja Elisan viihdepaketista soittelua. Internet ei toimi, televisio ei toimi. Homma siis kusee. Kaiken lisäksi tunnuin itsekin tietävän enemmän, kuin linjan toisessa päässä ollut henkilö.

Mua häiritsee aivan suunnattomasti eräs mies, kutsuttakoon häntä nyt vaikka Torstaiksi. Mä olen tsuumaillut häntä pian viimeisen vuoden, kapakkaurani alusta lähtien, enkä ole ikinä sen suuremmin ajatellut. Torstai lähti tosin eräänä iltana, viime syksynä, minun, neiti Vaalean ja herra Paskiaisen kanssa jatkamaan Vaalean luokse, ja mä kuuntelin Torstain selityksiä loppuillasta aamukahdeksaan. Molemmat oltiin luonnollisesti kamalassa kännissä, mulla oli alkuillasta jäätävä vamppaus päällä. Aiemmin syksyllä mä olin aina iltakahvitteluillani kyylännyt sitä, kun se oli töissä. Samasta torstai-illasta alkoi meidän DVD-elokuvien vaihtelu.

Kun mä samana iltana jaoin rakkautta, suukottelin ihmisiä, niin Vaalea pyysi sitten suukottamaan Torstaitakin. Mä tietty suukotin; kaveria ei jätetä ilman; mutta Torstai yritti suukottaa mua suoraan huulille. Drunken mind speaks sober thoughts? En tiedä. Mä suukotin sitä kuitenkin poskelle, esitin siveellistä. Mikäli oltaisi oltu kahden, mä olisin suudellut sitä antaumuksella; käsi sen pitkissä hiuksissa ja siltä jalat alta.

Mä olen nähnyt sitä nyt harvemmin. Se on aina heittänyt – kännissä ollessaan – jotain pientä, vihjaavaa, muttei taas kuitenkaan. Aina se on tosin vaikuttanut ilahtuneelta, kuten tänämaanantaina, kun näin sen pitkästä aikaa. Ne on harvoja hetkiä, kun sen kasvoilta paistaa aito ilo. Se selkeästi vähän lähenteli mua (johtunee Fernet Brancasta), ja kun mä sohelsin bingolappuja, änkesin sen ja erään toisen miehen välistä (se ei viitsinyt väistää kuin ehkä sentin, ilmeisesti tarkoituksella), niin se totesi haistavansa mut. ”Mä haistan sut”, ja se kevyt, itseensä tyytyväinen naurahdus, silmät vain vähän raollaan. Mä hämmennyin, hyvällä tavalla, nauroin, että kiva juttu hei kaveri, ja se totesi että ne mun palauttamat DVD-elokuvat tuoksui ihan samalle.

Se hetki oli taas mun elämässä kuin elokuvista. Se koko ihminen on kuin elokuvahahmo, ja ehkä sen takia Ylpön & Ihmisten ”Pikkukaupungin James Dean” muistuttaa mua kyseisestä ihmisestä. Se juo alkoholia, portviiniä, vähän kuin taiteilija, mutta se ei ole taiteilija, eikä esitä sellaista. Se liikkuu lähinnä pimeän aikaan, aina yksin, hämärän näköisenä, katkeroituneena edellisestä naisystävästään (oletus, tämän naisen se on mulle kerran puheissaan maininnut), kuuntelee industrialia ja synkkää konemusiikkia, katsoo kieroutuneita ranskalaisia elokuvia, ja on töissään aina yhtä vaitelias, kyrpä otsassa. Selvinpäin se ei välttämättä vaihda sanaakaan (kerran se tarjosi mulle kahvit tiskin takaa), enkä mä tiedä, vaikuttaako se ikävältä, vai onko sillä oikeasti selvinpäin huumorintajua.

Häiritsevintä on tosiaan se, että humalassa se on aina mukava. Nyt maanantaina se tuli hitsaajakaverinsa kanssa ulos tupakalle, meinasi mennä toiseen pöytään, mutta huomasi mut ja tuli kysymään mun pääsiäisestä. Sen jälkeen se änkesi mun viereen, meidän käsivarret kosketti aina välillä toisiaan, mä poltin ainakin viisi tupakkaa ja ne jorisi humalassa toisilleen jotain omituista settiä. Ja se kommentoi mun teräskärkisiä maihareita, niistä on puhuttu ennenkin.

Mitä mun pitäisi tästä tulkita? On aivan saatanan häiritsevää, kun äijä on niin salaperäinen, oli se selvinpäin tai ei. Selkeästi sitä kiinnostaa jollain asteella – miksi 40-vuotias mies vaihtelisi elokuvia alle 20-vuotiaan tytön kanssa – mutta miksi, ja mikä? Eniten tässä häiritsee, että mä meen tosta äijästä niin saatanan sekaisin. Mä en ole missään nimessä ”rakastunut”, en edes tiedä mitä rakkaus on, en ehkä tietääkseni ihastunutkaan, mutta tossa ihmisessä on jotain sairalloisen kiehtovaa. Miten mä edistäisin tilannetta? Ei tästä ikinä tule mitään, mutta ajatuksella on hauska leikkiä. Siinä on vaan yksi sairaan hyvännäköinen mies. Miksi se ilahtuu aina mut nähdessään? Vittu! Se nussii mun mieltä ja pahasti.