Neiti Vaalean herra
Paskiainen haki tänään vihdoin tavaransa pois.
Äijä on ollut
työkomennuksella ulkomailla viimeiset kolme, neljä kuukautta, ja
tämän työkomennuksen aikana neiti Vaalean tunteet ehtivät jo
hitusen (oman käsitykseni mukaan) laantua tätä herra Paskiaista
kohtaan, mutta hiljalleen alkoi tulvia näitä viimeisiä niittejä.
Sanotaanko nyt näin, että äijä on hyväksikäyttäjä,
(törkeissä) veloissa, valehtelija ja hullu.
Mietittiin
pitkään alkuun suhteen aluksi neiti Vaalean kanssa, että juttu
vaikutti liian hyvältä ollakseen totta, ja niinhän se
loppupeleissä olikin. Alun epäilykset vain haihtuivat nopeasti –
neiti Veeltä mä vielä ymmärrän sen rakkauden sokaistumisen
tähden, mutta minä. Miksei mulla alkaneet hälyytyskellot soida,
kun mä sentään pystyn järjellä miettimään asiaa. Uskomatonta.
Mutta kiitos luojan neiti Vaalea pääsi nyt viimein ylimääräisestä
stressistä ja ainakin suurimmasta pahoinvoinnista eroon.
Toivottavasti seuraava yksilö olisi edes vähän varteenotettavampi,
kuin nää edelliset.
Tää päivä on ollut
taas pientä muuttoa (tai ennen roudaamista olin neiti Vaalean
henkisenä tukena), ja Elisan viihdepaketista soittelua. Internet ei
toimi, televisio ei toimi. Homma siis kusee. Kaiken lisäksi tunnuin
itsekin tietävän enemmän, kuin linjan toisessa päässä ollut
henkilö.
Mua häiritsee aivan
suunnattomasti eräs mies, kutsuttakoon häntä nyt vaikka
Torstaiksi. Mä olen tsuumaillut häntä pian viimeisen vuoden,
kapakkaurani alusta lähtien, enkä ole ikinä sen suuremmin
ajatellut. Torstai lähti tosin eräänä iltana, viime syksynä,
minun, neiti Vaalean ja herra Paskiaisen kanssa jatkamaan Vaalean
luokse, ja mä kuuntelin Torstain selityksiä loppuillasta
aamukahdeksaan. Molemmat oltiin luonnollisesti kamalassa kännissä,
mulla oli alkuillasta jäätävä vamppaus päällä. Aiemmin
syksyllä mä olin aina iltakahvitteluillani kyylännyt sitä, kun se
oli töissä. Samasta torstai-illasta alkoi meidän DVD-elokuvien
vaihtelu.
Kun mä samana iltana
jaoin rakkautta, suukottelin ihmisiä, niin Vaalea pyysi sitten
suukottamaan Torstaitakin. Mä tietty suukotin; kaveria ei jätetä
ilman; mutta Torstai yritti suukottaa mua suoraan huulille. Drunken
mind speaks sober thoughts? En tiedä. Mä suukotin sitä kuitenkin
poskelle, esitin siveellistä. Mikäli oltaisi oltu kahden, mä
olisin suudellut sitä antaumuksella; käsi sen pitkissä hiuksissa
ja siltä jalat alta.
Mä olen nähnyt sitä
nyt harvemmin. Se on aina heittänyt – kännissä ollessaan –
jotain pientä, vihjaavaa, muttei taas kuitenkaan. Aina se on tosin
vaikuttanut ilahtuneelta, kuten tänämaanantaina, kun näin sen
pitkästä aikaa. Ne on harvoja hetkiä, kun sen kasvoilta paistaa
aito ilo. Se selkeästi vähän lähenteli mua (johtunee Fernet
Brancasta), ja kun mä sohelsin bingolappuja, änkesin sen ja erään
toisen miehen välistä (se ei viitsinyt väistää kuin ehkä
sentin, ilmeisesti tarkoituksella), niin se totesi haistavansa mut.
”Mä haistan sut”, ja se kevyt, itseensä tyytyväinen naurahdus,
silmät vain vähän raollaan. Mä hämmennyin, hyvällä tavalla,
nauroin, että kiva juttu hei kaveri, ja se totesi että ne mun
palauttamat DVD-elokuvat tuoksui ihan samalle.
Se hetki oli taas mun
elämässä kuin elokuvista. Se koko ihminen on kuin elokuvahahmo, ja
ehkä sen takia Ylpön & Ihmisten ”Pikkukaupungin James Dean”
muistuttaa mua kyseisestä ihmisestä. Se juo alkoholia, portviiniä,
vähän kuin taiteilija, mutta se ei ole taiteilija, eikä esitä
sellaista. Se liikkuu lähinnä pimeän aikaan, aina yksin, hämärän
näköisenä, katkeroituneena edellisestä naisystävästään
(oletus, tämän naisen se on mulle kerran puheissaan maininnut),
kuuntelee industrialia ja synkkää konemusiikkia, katsoo
kieroutuneita ranskalaisia elokuvia, ja on töissään aina yhtä
vaitelias, kyrpä otsassa. Selvinpäin se ei välttämättä vaihda
sanaakaan (kerran se tarjosi mulle kahvit tiskin takaa), enkä mä
tiedä, vaikuttaako se ikävältä, vai onko sillä oikeasti
selvinpäin huumorintajua.
Häiritsevintä on tosiaan se,
että humalassa se on aina mukava. Nyt maanantaina se tuli
hitsaajakaverinsa kanssa ulos tupakalle, meinasi mennä toiseen
pöytään, mutta huomasi mut ja tuli kysymään mun pääsiäisestä.
Sen jälkeen se änkesi mun viereen, meidän käsivarret kosketti
aina välillä toisiaan, mä poltin ainakin viisi tupakkaa ja ne
jorisi humalassa toisilleen jotain omituista settiä. Ja se kommentoi
mun teräskärkisiä maihareita, niistä on puhuttu ennenkin.
Mitä mun pitäisi tästä
tulkita? On aivan saatanan häiritsevää, kun äijä on niin
salaperäinen, oli se selvinpäin tai ei. Selkeästi sitä kiinnostaa
jollain asteella – miksi 40-vuotias mies vaihtelisi elokuvia alle
20-vuotiaan tytön kanssa – mutta miksi, ja mikä? Eniten tässä
häiritsee, että mä meen tosta äijästä niin saatanan sekaisin.
Mä en ole missään nimessä ”rakastunut”, en edes tiedä mitä
rakkaus on, en ehkä tietääkseni ihastunutkaan, mutta tossa
ihmisessä on jotain sairalloisen kiehtovaa. Miten mä edistäisin
tilannetta? Ei tästä ikinä tule mitään, mutta ajatuksella on
hauska leikkiä. Siinä on vaan yksi sairaan hyvännäköinen mies.
Miksi se ilahtuu aina mut nähdessään? Vittu! Se nussii mun mieltä
ja pahasti.
